Kiinanlaikkuköynnös

kiinanlaikkuköynnös-1-M-web

Ihanan ihastuttava Kiinanlaikkuköynnös on minulle uusi ”tuttavuus”. Olen toki tiennyt tämän kirjavalehtisen köynnöksen aiemminkin, mutta sen – lehtien alle piiloittuvien – kukkien kauneus on jäänyt huomaamatta. Valkoiset kukat ovat todella herkänkauniit jota kukkanuppujen muoto ja värikkyys vielä korostavat.  Laikukkaiden lehtien alapuoli on vihreä ja kun oksaa kuvaa alapuolelta kasvi näyttää aivan eri puolen itsestään.  Ihana köynnös. Suomessa kiinanlaikkuköynnös kasvaa 1-3 vyöhykkeillä ja pohjoisempanakin se on menestynyt pensasmaisena. Katso lisää infoa Kauppilan sivuilta.

Luonnonkukkien päivä 15.6.2014

luonnonkukat-500-M-web

luonnonk-kooste-2-500-M-web P1030934-500-web

Tänä(kään) vuonna ei ollut mahdollista kiertää kameran kanssa –  ajoissa –  luonnonkukkia kuvaamassa. Tähän aikaan vuodesta ei pitäisi poistua kotimaisemista hetkeksikään, sillä luonnonkukat kukkivat vain hetken.  Juhannusruusukin näyttää monessa paikassa jo kukkineelta!

Eilen pikaisella kierroksella oli nähtävissä, että paras kukinta alkaa olla monen lajin kohdalla jo ohi. Lisäksi viime päivien rankka (?) vesisade lienee  tehnyt myös tuhojaan  – varsinkin herkille pikkukkaisille.   Sain kuitenkin muutaman kuvan ja maljakkoonkin joitakin. Kestävät maljakossa päivän/pari ja se on siinä, mutta tuovatpa aikansa kesäfiilistä sisälle, nyt kun mökille emme ehdi.

Muuten, Lupiinia myytiin Tallinnan kukkakojuissa – 1 €/kpl!

Portulaca – Portulakka

P1030964-portul-600-web

partulaca-600-300-web

Tässä on uusi ”tuttavuuteni”. Löysin tämän Portulakan taannoisella kauppareissulla. Etiketti purkin reunassa pisti silmääni, sillä muuten kasvi ei näytä lainkaan tutulta Portulakalta. Yhtään kukkaa ei siinä ollut nähtävissä, nuppuja vaan runsaasti joten ajattelin katsoa mitä niistä syntyy.  Lehdetkin ovat ihan oudon muotoiset ja kokoiset.  Äkkiseltään en tätä olisi kyllä Portulakaksi tunnistanut.

Portulakka on sitkeä ja helppohoitoinen kasvi ja kukkii alkuun päästyään runsaasti pakkasiin saakka, joten jos tämä yksilö kuuluu samaan sarjaan se kannatti tuoda vielä kesän lopullakin parvekkeelle seurantaan. Tässä on vielä monta kuukautta kukinta-aikaa. Olen utelias ja mielenkiinnolla odotan miten tämän kasvi alkaa viihtyä helteisellä parvekkeella.

Seuraavana päivä kasvi aukaisi yhden pienen kukan ja tänään siinä on jo 6 kukkaa. Pieniä ovat ja vaatimattoman oloisia, mutta selvästi kasvi on hengissä ja kotiutumassa uudelle kasvupaikalleen.

Laitan tähän alapuolelle kuvan viimevuotisista Portulakoistani. Ero tämänvuotiseen uuteen löytööni on huomattava. Kaikki on erilaista; kasvutapa, kukat, ja lehdet.

potulaca-02-web

Pallokrysanteemi

ksys-05-M-2-web

Syksyiset Pallokrysanteemit ovat olleet inhokkejani. Ne ovat mielestäni jäykkiä, massiivisia möykkyjä ja kaiken lisäksi usein henkihievereissään jo kaupan paketin muoveista päästessään. Olen saanut vuosien saatossa monia kaupassa huonosti kohdeltuja yksilöitä, joiden kellastuneet tai suorastaan mädäntyneet lehdet ovat tippuneet lattialle heti kättelyssä.  Enkä ole esim. viime vuonna ostanut ainuttakaan.

Nyt sitten,  kesä on ollut oman pihan ja parvekkeen osalta kukaton ja aikani noita ”hirvityksiä” katseltuani intouduin ihan ostamaankin. Ja peräti kaksi kappaletta! Toisen tosin saa miniä. Ei se nyt näytä lainkaan hassummalta tuolla parvekkeella – pönäkkä se on jne, mutta yksityiskohdat = kukan kauneus vähän lievittää jäykkää yleiskuvaa. Runsas kukinta lienee yksi syy  Pallokrysanteemin suosioon.

Ihana Portulakka

Portulakka kukkii mökillä.  Istutin ruukkuun erivärisiä taimia ja nyt ne alkavat olla parhaimmillaan. Kuvat on ottanut mies mökillä käydessään – minun aikani menee mummin huushollin pakkaamisessa ja muuton valmistelussa. (Muuten aika lailla hikistä hommaa näillä keleillä) .  Harmittaa tosi paljon etten ole tänä kesänä saanut nauttia mökkielämästä lainkaan. Parhaillaan siellä kukkivat portulakan lisäksi kärhöt ja muut köynnökset jne…

Portulakkaa minulla on myös kaupunkikodissa, parvekkeella, eikä se tykkää siellä olostaan ollenkaan. Tällä hetkellä ei kukan kukkaa näkyvissä ja muutenkin se on aika rupusen näköinen.  Se täytyy viedä pikaisesti maalle ja istuttaa ruukkuun, jossa on tarpeeksi hiekkapitoista multaa. Eikä se kaikesta päätellen tarvitse hirveästi hoitamistakaan, vaan kukkii omia aikojaan runsaasti.Uskon kyllä, että nuo rupsahtaneetkin vielä virkoavat. Kokemuksesta tiedän, että Portulakka saattaa alkuun päästyään kukkia pitkälle syksyyn, aina hallaöihin saakka.

Luonnonkukkien päivä 19.6.2011

Se on taas kesäkukkien aika. Luonnonkukkien päivänä niityt ja pellot vihannoivat ja tienpientareet kukkivat. Meikäläisen ajelut mökkitiellä ovat vaarassa, kun silmät eivät meinaa pysyä tien pinnassa vaan harhailevat  Suomen suvea ihaillen aivan jossain muualla. Tämä ihana aika kestää vain hetken ja jos aikoo saada kuvia kesän kukkaloistosta toimeen on tartuttava heti. Huomenna voi olla myöhäistä. Maljakossakaan eivät nuo  ihanuudet kestä kuin päivän pari,  mikä on todella harmillista.

Luonnokukkakortteja löytyy korttikansiosta – jos halua käydä katsomassa – ne löytyytäältä.

Hurmaavat köynnökset

Tänä vuonna kaikki kesäköynnökset hankin valmiina taimina. Se on lopulta kätevin tapa saada ne ajoissa kukkimaan. Niin mielenkiintoista ja antoisaa kuin  kesäkukkien siemenestä kasvattaminen olisikin se ei ole nyt mahdollista.

Sitä paitsi se ainokaiseni – Vaahtera-aulio – kököttää tuolla saman kokoisena viikosta toiseen . Kylvetty 4.4. – ei kasva ei kuihdu – turhauttavaa.  Antaisi nyt edes jonkinlaista elonmerkkiä!

Viimeksi ostin taimena Punavaulan  ja pari Koruköynnöstä. Vaula on jo vanha tuttu ja sen kestävyys ja runsas kukinta on tiedossa. Koruköynnös on uusi ”tuttavuus”, jonka pitäisi viihtyä helteisissäkin olosuhteissa joten ajattelen sen viihtyvän myös lasitetulla parvekkeella.  Toinen taimista menee mökille – se kuulemma houkuttelee perhosia ja mehiläisiä (mehiläisistä en kyllä erikoisemmin välittäisi – niitä oli viime kesänä mökillä  liiankin kanssa).  Molemmat kukkivat heinäkuusta pakkasiin asti,   joten jos ne saa viihtymään  on molemmista iloa pitkälle syksyyn. Punavaulan kukinta on tosin alkanut jo taimi vaiheessa, jospa se jatkuisi ja kestäisi syksyyn! Mikä sen hauskempaa.

Portulakkaa taas saatavana

Viime vuonna ei Portulakkaa löytynyt mistään. Siemenestä en sitä halunnut/viitsinyt kokeilla kasvattaa joten sitä ei sitten viime kesänä meillä  ollut. Tiedän, että moni muukin kaipaili sitä viime vuonna.  Turhaan.

Nyt kuulin puutarhalla käydessäni, että – loppukuusta – ilmojen lämmettyä sitä saadaan taas. Suunnitelmissa on hankkia eri värejä ja runsaasti, sillä se kestää hyvin kuivuutta eikä ole kasvun alkuun päästyään liian vaativa hoidon suhteen muutenkaan. Lisäksi , ainakin meillä, se kesti viimeksi aina pakkasiin asti. Toin sen kesän jälkeen lasitetulle pervekkeelle ja siellä se viihtyi oikein hyvin viileämmilläkin säillä. Teki uusia kukkiakin loppuun saakka. Toisin sanoen ei säikähdä nollakelejä.

Lyhyesti sanottuna Portulakan kukat ovat kerrotut, kauniit. Ne kestävät vain hetken, mutta uusia tulee koko ajan lisää. Se tykkää hiekkamaasta eikä säikähdä kuivuutta. On sitkeä, koko kesän ajan kukkiva ja pakkasiin asti vihreä – ihana kesäkukka. Näyttävimmillään suurehkona ryhmänä.

Kunhan nyt nuo yöpakkaset ja hallanvaarat eivät uhkailisi hyviin alkuun päässyttä  kasvukautta. Mustikkakin alkaa olla kukassaan ja sadon kannalta nyt pitäisi  öiden lämpötilat pysyä nollan paremmalla puolella.

Kesäkukkien aika parhaimmillaan

Ensimmäiset kesäkukat ovat jo ulkona. Siellä on takuuvarmasti kylmää kestäviä, kuten Orvokit ja Samettikukat. Viime viikolla mökillä laitoin jo muutaman Kelloköynnöksenkin ulos. Saa nähdä miten pärjäävät ja kestävätkö alkukesän kylmät yöt. Syksyllä Kelloköynnös kestää nollakelejä ja muutaman asteen pakkastakin, mutta taimet ovat eri asia. Tuurilla tässä mennään.

Kelloköynnöstä ei pitänyt tänä vuonna hankkia lainkaan, mutta kun muhevat taimet tulevat näköetäisyydelle… minkäs teet!

Kaariportin tyhjälle puolelle istutin pari Clematista (Hagley Hybrid). Toivoisin sen kasvavan tämän kesän aikana täyteen mittaansa ja kukkivan kuten kasvin esitteessä luvataan: runsaasti heinäkuusta aina myöhäiseen syksyyn saakka.

Toisessa kaaressa on tällä hetkellä vain Villiviini. Se saa kesän myötä lisäksi jonkun kukkivan köynnöksen piristyksekseen.

Timanttikukka (Sääkukka) ja Mustasilmäsusanna odottavat mökille pääsyä parvekkeella. Nämä ovat hyväksi koettuja, kestäviä, kesäkukkia ja sopivat hyvin tällä hetkellä tähän epävarmaan tilanteeseen. Aina ei tiedä pääseekö mökille joten kukkien on pärjättävä mahdollisimman hyvin itsekseen. Kestettävä myös pientä kuivuutta tai vaihtoehtoisesti sadetta ja tuulta. Joinakin kesinä mökille tullessamme ovat purkit ja köynnökset tukineen olleet sikin sokin pitkin nurmea. Sitkeät taimet ovat kuiten aina lähteneet uudelleen kasvuun ja tästä syystä, tässä vaiheessa,  suosinkin vanhoja ja hyviksi todettuja kesäkukkalajeja.

Ikkunassa kevään hento vihreys

Kevät on ihanaa aikaa.  Varsinkin tuo hento vihreys eri sävyineen tunkee ovista ja ikkunoista sisätiloihin. On valoa ja tällä hetkellä lämpöäkin ihan riittävästi. Monessa mielessä rankan talven jälkeen taas riittää suunnitelmaa jos toistakin kesän varalle. Tiedän toki ettei kaikki toteudu sellaisenaan, mutta jos vaikka osakin – se riittää.

Aika on mennyt kuin siivillä. Vähän reissun päällä, vähän vierailuja ja puutarhakirjoja/lehtiä selaillen ja  lukien. Sekä myös muutamia helppoja ja koetun perusteella hyviksi ”hoitamatta viihtyviksi” todettuja kesäkukkia istuttamalla. (Siitä myöhemmin.) Kukkia on siis istutettu ja purkitettu kuun asennosta piittaamatta.  Taisi kuitenkin sattua nousevan kuun aikaan – kas. Paras kylvöaika on meneillään ja se kestänee tuonne täysikuuhun (17.5.) asti. Sen jälkeen alkaa perunan ja juurikasvien istutusaika. 30.5. on kuukalenterin mukaan  vesakon, rikkakasvien ja tuholaisten hävitysaika. Tämä kannattaa kaikkien ”kuuhulluuteen” taipuvaisten painaa mieleensä.

Lyhyesti sanottuna tässä on käynyt selväksi, että maanpäälliset kasvit pitäisi kylvää ja istuttaa kasvavan kuun (3.5.->16.5) aikaan.

Kun taas maan alla kasvavat kasvit pitäisi kylvää ja istuttaa vähenevän kuun (18.5. -> 29.5) kuun aikaan.

Olen opiskellut Johanna Paunggerin ja Thomas Poppen kirjaa Kuun vaikututus – puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa. Lainasin sen kirjastosta, mutta se on taas niitä kirjoja mikä pitäisi omistaa. Kirjassa on paljon erilaista tietoa kuun vaikutuksesta elämäämme ja kansantajuisella tavalla. Kiinnostukseni kohdistuu  tässä vaiheessa puutarhaan ja kasveihin – kylvöön, jakamiseen ja istuttamiseen liittyvät asiat.   Uskokoon ken tahtoo mutta eihän yrittänytt ns. laiteta!

Kirjassa käsitellään esim. tähtimerkkien osuutta kuun kiertoon ja sitä kautta kasvien yms. hyvinvointiin. Kuten esim. kukille ja rohtokasveille sopivat – nousevan kuun lisäksi – parhaiten kukkapäivät – kaksoset, vaaka ja vesimies! Jne.  Monimutkaista vai?

Ihan kaikkea – tai sanotaan: lähes kaikkea tuosta infotulvasta en ole oikein sisäistänyt. Varsinkin tähtimerkkien osuus on vielä hakusessa.  Tässä vaiheessa minulle tuntuu riittävän nousevat ja laskevat kuut ja mitä niihin sitten  liittyykään.

Kylvin nousevan kuun aikaan huhtikuussa Vaahtera-auliota kaksi (2) pussillista. Niistä iti tasan tarkkaan yksi siemen  (1 kpl). Nyt se raukka kituu ikkunalla ja koetan epätoivoisesti pitää sitä hengissä. Mitä siitä tulee vai tuleeko mitään, se jää nähtäväksi. Ei auttanut nouseva kuukaan tässä tapauksessa.

Se ainokainen on tässä: