Etusivu » Omat jutut » Valinnan vaikeutta ja vähän muutakin

Valinnan vaikeutta ja vähän muutakin

Koko päivä on mennyt kaapeja siivotessa. Tällä kertaa  vuorossa ovat vaatekaapit ja niiden enemmän tai vähemmän turha sisältö. Siellä on sellaisia asuja, joihin en enää vuosiin ole mahtunut mutta tunnearvonsa vuoksi ne saavat roikkua siellä muistona vanhoista hyvistä ajoista. Siellä on myös työasuja – olen sitä paljon parjattua ”vekkihame/rusettipuserotyyppiä” – joista olen nyt päättänyt luopua lopullisesti. Ihan käypäsiä jakkuja ja hameita, mutta menköön kirppikselle kaikki tyynni. Aika aikaas kutakin jne.

Siivouksen ohessa olen kuunnellut radiota ja miettinyt kuulemaani. Toisaalta esim. uutisten kuuntelutauko olisi ihan paikallaan.  Ovat usein – liian usein – surullista kuultavaa. Niin nytkin.

Näitä mietin tänään siivotessani:
Perheiden ja lasten pahoinvointi on järkyttävä piirre nykymaailmassa. Meillähän pitäisi kaiken olla hyvin – hyvinvointia hehkutetaan kilvan virallisissa kannanotoissa ja samaan aikaan tapahtuu näitä kaikkia meitä järkyttäviä hirveitä tragedioita. Tapahtumia ei enää voi sanoa marginaalijutuiksi, alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Viimeisin tänään, kun Vantaalla pieni lapsi ja aikuinen mies ovat loukkaantuneet erittäin vakavasti jäätyään junan alle.  Mies on nelivuotiaan pojan isoisä.

Pahoinvointia ei enää voi sanoa lasten tai nuorten ongelmaksi – kyllä se on koko yhteiskunnan ongelma. Vauvasta vaariin.

******
Olen viime vuosina kuunnellut herkällä korvalla tarinoita vanhusongelmastamme. Lähipiirissä on useampikin yli 90 vuotias, joten aiheesta on yllin kyllin omakohtaista kokemusta, mikä ei ole yhteneväistä virallisen ”totuuden” kanssa. Monet omaishoitajat väsyvät ja sairastuvat itse hoitaessaan läheisiään ja heiltä jää oma ”hyvä vanhuus” kokematta.

Onhan tragikoomista, että elämme yhä vanhemmiksi – elinikä nousee koko ajan, mutta viiskymppinen (50) on liian vanha työelämään. Koska elinikäennuste on nouseva ja vanhukset ovat usein hyväkuntoisempia (ainakin pitempään)  kuin esi-isänsä, halutaan eläkeikää nostaa yhä vain ylemmäksi. Miten tämä voisi toimia; 50-vuotiaat vanhukset eivät ole haluttua työvoimaa ja eläkeikään on aikaa. Kuka maksaa viulut? Minne/miten  heidät pitäisi sijoittaa? Työttömyyskortistoon? Varhaiseläkkeelle tai sairaseläkkeelle? Sosiaaliturvan toimeentulo- ym. piiriin? Kallista lystiä sekin veronmaksajille.

Sitten kun nämä vanhukset ovat tarpeeksi vanhoja/sairaita ja jatkuvan hoidon/hoitopaikan tarpeessa, kuinka he maksavat olemattomista eläkkeistään yhä vain kalliimmaksi käyvät vanhuspalvelut? Se, se vasta on kallista lystiä, kun avustajat ja hoitajat pistäytyvät vanhuksen luona sekunttikellon kanssa aikaa ottaen ja jokainen sekuntti maksaa. Siis vuokran, sähkön, veden, ruuan, lääkkeiden, lääkärin jne. lisäksi. Kenellä ylipäätään on varaa elää vanhaksi?

********

Nyt sitten ollaan lopettamassa uskonnonopetusta kouluissa. Perusopetuksen uutta tuntijakoa on määrä käsitellä sivistyspoliittisessa ministerityöryhmässä keskiviikkona. Opettajaksi opiskelevat lisäisivät lukujärjestyksiin elämänhallintaa ja vuorovaikutusta. Oman uskonnon opetus korvattaisiin elämänkatsomuksella. Mitä elämänkatsomus tässä yhteydessä sisältäisi? Uskontoa? Uskontoja? Kirkkohistoriaa? Filosofiaa? Etiikkaa/Moraalia? = uskontoa. Onko tässä vain nimenvaihdosta kysymys?
”On älytöntä, että edelleen kristityt, muslimit ja ateistit jaotellaan eri luokkiin.”
– Antti Kaikkonen, erityisopettajaopiskelija

Uskonto ja raamatun kertomukset kuuluvat yleissivistykseen kuten vanhat virret ja jumalanpalvelukset. On vanhempien sukupolvien velvollisuus opettaa lapsille kiihkottomasti perusasiat myös tässä asiassa. Sekin, että meitä on erilaisia; kristittyjä, muslimeja, hinduja jne… myös ateisteja. Hurmoksellinen ”uskovaisuus”  tai sellaiseen kehoittaminen ei ole koulun asia.

Uskonto ja uskonnollisuus on monissa maissa osa maan kulttuuria ja mukana arkielämässä laajemmin ja ehkä kiinteämmin kuin meillä konsanaan. Meillähän uskovaisuus on jossakin määrin halveksittava ja jopa joukosta erottava piirre. Koulun tehtävä voisi olla kansanomaistaa nämä vanhat perinteet ja poistaa  epämääräinen mystiikka uskonnon ympäriltä.

Uskonnonopetus on myös satsaamista tulevaisuuteen. Koskaan ei tiedä mihin ja millaisiin tehtäviin  tuuli näitä meidän lapsiamme kuljettaa maailman teillä. On paljon virallisia tilanteita ja tilaisuuksia, joissa on osattava käyttäytyä ja keskustella myös tällä alueella. Edes alkeet on hallittava ja vähintään ne tavallisimmat virret osattava. Olen ollut tilaisuuksissa, joissa osallistujat ovat olleet noloina –  ihan ns. pihalla – virsien ja rukousten suhteen. Mitä korkea-arvoisempi on ao. henkilö,  sitä nolompi tilanne.

Samoin on maakuntalaulujen laita. Ne kuuluvat yleissivistykseen, niitä ei vaan enää osata eikä opeteta. Sitäpaitsi, ne ovat aivan mahtavia lauluja laulella varsinkin kesäisiä teitä ajellessa!

No – me ollaankin eurooppalaisia ja laulamme eurooppalaisia lauluja.

******

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s