Etusivu » Mökkielämää » Keskiviikkona satoi…

Keskiviikkona satoi…

…koko päivän. Mökillä oltiin ja pihatöitä tehtiin niin paljon kuin vain sadekuurojen välissä ehdittiin.

Kummallista miten jokainen talvi takee tuhojaan omalla tavallaan. Vai olisiko joidenkin kasvien hidas kasvuunlähtö kylmän alkukesän syytä. En tiedä. Kuitenkin esim. villiviinit eivät ole lähteneet kasvuun ollenkaan samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Clematikset ovat osin paleltuneet ja melkein jokaisesta istutuksesta (laitan aina kaksi samaan kuoppaan) on vain toinen elossa. Ne ovat muutenkin arvaamattomia ja alussa vaikeita. Kun asettuvat paikalleen ja alkavat viihtyä kukkivat runsaasti ja kestävät kohtuullisen hyvin normaalin talven ylikin.  Samoin ruusut – niistä ei vielä osaa sanoa mitään, mutta tilanne näyttää aika pahalta.  Mietin josko hylkäisin ruusutarha-ajatuksen kokonaan.

Rikkaruohoa ja heinää tunkee joka paikasta. Mökin pihapiiristä näkee etten ole ollut paikalla samalla tavalla kuin aiempina vuosina.  Kyllä selkä saa taas ”kyytiä” kun alan niitä hirvityksiä karsia.

Eikä siinä kaikki vastukset – hyttyset ovat toinen riesa.  Niitä on – ja paljon! Mökki sijaitsee metsän laidassa, lehtipuiden ympäröimällä suojaisella tontilla. Siellä on havupuiden lisäksi vanhoja tammia, vaahteroita, pihlajaa, koivua, tuomia, omena- ja luumupuita ja kaiken maailman pensaita jne. Ja hyttyset tykkäävät ympäristöstä, se on tullut todettua moneen kertaan. Ei puhettakaan, että meillä tehtäisiin puutarhahommia sortseissa ja topeissa, käsivarret ja jalat paljaana – sopivalla säällä ne hyökkäävät heti.

Olemmekin mökillä puuhastellessamme kuin avaruusolioita. Tiukasti vaatetettuna ja hyttyshattu verkkoineen päässä. Ajatus on naurettava ja näky vielä hurjempi, mutta ei auta hienostella kun vaihtoehtona on sääskien syömät kutiavat paukamat. Ja onhan niitä hyttysvapaita tuulisia ja viileitäkin kesäpäiviä aina välillä.

Hyttyskarkoitteet on myös koettu ja köykäisiksi havaittu – eivät ole meikäläiselle sopivat ratkaisu tähän ongelmaan. Sotkevat ja hikoillessa valuvat silmiin jne.  Ymmärrän oikein hyvin heitä, jotka eivät halua mökkeillä eivätkä nauttia kesästä sen kummemmin maalla kuin rannan puskissakaan. Asioilla on aina kaksi tai useampiakin puolia.

Illalla ulkona istuskellessa paistamme makkaraa ulkotulella –  Luciferilla – kun siinä polttaa esim. käpyjä pitää savu hyttyset loitolla ja lisäksi se lämmittää mukavasti viilenevässä illassa.


Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s